sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kirjaostoksilla

Uusin innostukseni kohde on leimailu! Kiinnostuin siitä ensimmäisen kerran löytäessäni netistä Yellow Owl Workshop -nimisen työpajan (linkki). Aloin haaveilla omista leimasinseteistä, joita myisin Kuviokioskin sivuilla. Leimasimien lisäksi voisin tehdä leimaamalla esimerkiksi kortteja ja lahjapapereita - tekniikalla voi tietysti painaa myös kankaalle, jos käyttää tarkoitukseen sopivia värejä. Halusin lukea lisää tekniikasta ja sen mahdollisuuksista, joten tilasin pari leimailua käsittelevää kirjaa:

Christine Schmidt: Print Workshop (Potter Craft 2010)
Geninne D. Zlatkis: Making an Impression. Designing & Creating Artful Stamps (Lark Crafts 2012)



Christine Schmidt on juurikin Yellow Owl Workshopin perustaja. Print Workshop-kirjassa hän esittelee kaikenlaisia käsinpainamismenetelmiä, joista leimasimet on esitelty vain yhtenä tekniikkana. Geninne Zlatkis taas käsittelee kirjassaan ainoastaan leimailua. Kirjassa havainnollistetaan selkeästi leimasimen teon eri vaiheet ja näytetään hienoja esimerkkejä, mitä kaikkea tekniikasta voidaan saada irti. Geninnellä on myös blogi, jonka liitän lukulistalleni (linkki).

Molemmat kirjat ovat ihan loistavia inspiraationlähteitä leimailusta kiinnostuneille. Itselleni suurin oivallus oli, että en tarvitse aloittaakseni muuta kuin pari pyyhekumia, linoveitsen, mustetyynyn ja ideoita!



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Uusia kuvioita

Hei, se on pian syksy taas! Olen ollut tänä kesänä kiireisempi kuin koskaan, ja siksi on jäänyt blogikin ihan heitteille. Uskon, että syksyn aikana asia taas korjaantuu, sillä mulla on jo nyt mielessä monta juttua, jotka haluaisin kertoa :)

Kerronpa nyt ensi töikseni, että olen liittynyt astubutiikkiin.fi -portaaliin. Palvelu kokoaa Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja käsityö- ja designtuotteita yhteen osoitteeseen niin, että sieltä on helppo löytää etsimänsä. Toisin sanoen astubutiikkiin auttaa meitä pieniä yrityksiä palveluidemme markkinoinnissa ja samalla auttaa asiakkaita löytämään meidät ja meidän verkkokauppamme. Nerokasta. 

Portaali avataan aivan pian, syyskuun alussa. Keskiviikkona meillä oli lanseeraustilaisuus Katariinankadulla Torikortteleiden tiloissa – ja minä päädyin aivan yllättäen haastateltavaksi!


Kuva: Mari Mäkinen / MTV3

Tässä juttu kokonaisuudessaan:
http://www.mtv3.fi/koti/tee_itse/artikkeli.shtml/2013/08/1791575/kun-harrastuksesta-tulee-toinen-ammatti

Odotan innolla, millaisen vastaanoton portaali saa auetessaan ja millainen vaikutus sillä on Kuviokioskiin! Tässä jo linkki astubutiikkiin, vaikka vielä joutuukin parisen viikkoa sen aukeamista odottamaan: http://www.astubutiikkiin.fi/