sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kirjaostoksilla

Uusin innostukseni kohde on leimailu! Kiinnostuin siitä ensimmäisen kerran löytäessäni netistä Yellow Owl Workshop -nimisen työpajan (linkki). Aloin haaveilla omista leimasinseteistä, joita myisin Kuviokioskin sivuilla. Leimasimien lisäksi voisin tehdä leimaamalla esimerkiksi kortteja ja lahjapapereita - tekniikalla voi tietysti painaa myös kankaalle, jos käyttää tarkoitukseen sopivia värejä. Halusin lukea lisää tekniikasta ja sen mahdollisuuksista, joten tilasin pari leimailua käsittelevää kirjaa:

Christine Schmidt: Print Workshop (Potter Craft 2010)
Geninne D. Zlatkis: Making an Impression. Designing & Creating Artful Stamps (Lark Crafts 2012)



Christine Schmidt on juurikin Yellow Owl Workshopin perustaja. Print Workshop-kirjassa hän esittelee kaikenlaisia käsinpainamismenetelmiä, joista leimasimet on esitelty vain yhtenä tekniikkana. Geninne Zlatkis taas käsittelee kirjassaan ainoastaan leimailua. Kirjassa havainnollistetaan selkeästi leimasimen teon eri vaiheet ja näytetään hienoja esimerkkejä, mitä kaikkea tekniikasta voidaan saada irti. Geninnellä on myös blogi, jonka liitän lukulistalleni (linkki).

Molemmat kirjat ovat ihan loistavia inspiraationlähteitä leimailusta kiinnostuneille. Itselleni suurin oivallus oli, että en tarvitse aloittaakseni muuta kuin pari pyyhekumia, linoveitsen, mustetyynyn ja ideoita!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti